Otsonointipalvelu
Turvallista ja tehokasta otsonointia

Otsonointi avaimet käteen -palveluna

TAI
Soita numeroon 0800155525

Tyytyväisyystakuu

Palvelullamme on tyytyväisyystakuu, minkä puitteissa teemme veloituksettoman uudelleen otsonoinnin, jos asiakas ei olisi tyytyväinen lopputulokseen.

Menetelmän toimivuuden ja turvallisuuden varmistamiseksi otsonointi kannattaa kuitenkin tilata alan ammattilaiselta. – Turvallisen otsonoinnin lähtökohtiin kuuluu ammattitaitoisten tekijöiden lisäksi muun muassa se, että otsonoitavan tilan ilmatiiveys tarkastetaan ja varmistetaan, ettei otsoni pääse vuotamaan tiloihin, joissa on ihmisiä.

Kuluttajat voivat vuokrata otsonointilaitteita, mutta viisainta ja vaivattominta on hankkia otsonointi ammattilaiselta. Optimasiivous Oy tekee otsonointia avaimet käteen -palveluna koko toimialueellaan, eli pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella.

Optimasiivous käyttää otsonoinnissa vain ammattilaisten erikoislaitteistoa, jota ei voi vuokrata laitteiden tehokkuuden vuoksi. – Käyttämämme otsonointilaitteet ovat huipputehokkaita, vuokralaitteita kymmenkertaisesti tehokkaampia, Kotiranta kertoo. Yrityksen työntekijät tekevät myös kaikki tarvittavat tarkastukset ja esivalmistelut otsonoitaviin tiloihin.

Ammattilaisemme kartoittaa otsonoitavan tilan, ja varmistaa, ettei siellä ole mitään, mikä voisi otsonoinnista kärsiä. Otsonointi on aina turvallista, kun se tehdään tyhjään, asumattomaan tilaan.

Otsonointia ei koskaan tule tehdä tilaan, jossa on ihmisiä tai eläimiä – ei edes siten, että asunnosta eristetään tietty tila otsonoinnille ja muu tila asumiselle. – Asunnon, jossa otsonointi tehdään, tulee olla täysin asumaton toimenpiteen aikana, korostaa Kotiranta. Jos otsonoitava tila on kalustettu, tilasta täytyy poistaa avonaiset elintarvikkeet, viherkasvit sekä luonnon nahkatuotteet, kuten täytetyt eläimet, taljat ja aidot nahkasohvat

Otsonoinnin tehoyksiköt tilan koon mukaan

Otsonointi poistaa epäpuhtauksia ilmasta ja soveltuu siten hajuhaittojen poistamiseen. – Otsoni on luonnonaine, joka hajoaa, kun tilaan päästetään raikasta ilmaa. Toisin sanoen tilaan ei jää mitään haitallista toimenpiteen jälkeen. Hajunpoisto otsonoimalla on aidosti tehokas tapa puhdistaa asunnon tai vaikkapa auton sisätilat esimerkiksi tupakanhajusta tai lemmikkien ominaistuoksusta. Otsonointia käytetään hajunpoistamiseen myös monissa vahinkokohteissa. Otsonoinnilla voi myös tappaa alkavia mikrobikasvustoja rakenteissa. Sen vuoksi monissa kosteusvahinkokohteissa käytetään kuivatuksen lisäksi otsonointia. Jotta otsonointi todella puhdistaa ilman, on otsonoinnin tehoyksiköiden valinnassa kuitenkin tärkeää tietää otsonoitavan tilan koko. – Mikäli tila on iso ja esimerkiksi korkea, mutta laiteyksikkö on liian pieni, otsonointi menee hukkaan. Tällöin laite ei pysty tuottamaan tarvittavaa reaktiota, eli korvaamaan sisäilmaa otsonilla. Liian pienellä laitteella tilaan jää liian iso määrä happea, eikä hajua poistavaa reaktiota synny.

KNS15G otsonointilate

Otsonointi avaimet käteen -palveluna

TAI
Soita numeroon 0800155525

Optimasiivous - vaativien erikoispuhdistusten asiantuntija

Otsonoinnin lisäksi Optimasiivous Oy tarjoaa avaimet käteen -periaatteella myös monipuolisia siivous-, saneeraus- ja vahinkopalveluita. Yritys palvelee niin taloyhtiöitä, kiinteistöalan toimijoita, viranomaisia kuin yksityisasiakkaita.

Optimasiivous on keskittynyt vaativiin erikoispuhdistuksiin, vahingontorjuntaan ja vahinkosaneerauksiin. Yllättävät, haastavat sekä erityistä mielenlujuutta vaativat tilanteet, kuten henkirikospaikat, itsemurha-asunnot ja kuolinasunnot ovat Optiman ominta työsarkaa.

– Erityistä kiitosta olemme saaneet kalma- ja rikospaikkakohteiden hoitamisesta; omaisten kanssa asioimisesta sekä siitä, että meidät on saatu paikalle nopeasti. Optimasiivouksen päivystys palvelee vuorokauden ympäri, ja yritys lupaa olla kohteessa aina viimeistään kahden tunnin kuluessa tilauksesta.